Kuvittele itsesi tilanteeseen. Olet vain teini-ikäinen lukiota käyvä holttio. Testaat rajojasi etkä tunne sanaa vastuu. Sitten sinä rakastut palavasti ja rakkautesi tuottaa hedelmää. Se olisi varmasti onnen hetki, jos se olisi omasta tahdosta. Joudut ottamaan elämäsi hallintaan ja yrität piilotella raskautta. Et itsekään tiedä, mitä haluat. Sitten on jo liian myöhä.

Vauva on alkanut liikehtimään elämä tuntuu ihanalta ja ruusuiselta. Ei vauva arki voi olla raskasta! Sehän vain nukkuu, syö ja kakkaa. Mutta entä, jos taustalla on monta muutakin mieltä vaivaavaa asiaa? Et tule omasta tahdostasi raskaaksi. Et ole valmis vanhemmuuteen ja annopisi kanssa välit ovat valmiiksi kireät. Vanhempasi hylkääät sinut, koska olet pelkkä häpeä. Joudut asumaan kumppanisi vanhempien nurkissa esittäen elämän loistavan. Sinä talossa ei tunneta sanaa yksityisyys.

Mitä se elämä oikeasti on? Entä, jos teiniromanssi ei kestäkään tätä? Entä, jos jäät yksin? Jos et osaakaan olla rakastava ja hyvä vanhempi? Mitä sellainen edes tekee? Entä, jos perheesi ei, koskaan palaa ennalleen? Olisitko sinä valmis luopumaan koko elämästäsi?

 

23.11.2019_13.14.26.jpg

Olen käytännössä yksin. Emily yrittää kovasti vauvan vuoksi kestää minua. Faizal on masentunut eikä nouse sängystä saatuaan isyysloma luvan. Pilasin lapsen elämän jo ennen, kuin se syntyi. En minä oikeasti tätä vauvaa edes halunnut minulla ei ollut vaihtoehtoja. En jaksa aina esittää vahvaa ja innokasta. Oikeasti minua pelottaa. Nytkin seison vessassa syöden aamupalaksi jotain jääkaapista otettua ties, kuinka vanhaa ruokaa ja katson peiliin surullisia kasvojani. Miten voisin korjata kaiken?

 

3.12.2019_12.03.24.jpg

Joka päivä kävin kävelyllä ja autoin Fia läksyissä. Välillä kävimme leikkipaikoissa yhdessä. Tuntui, että hän oli ainoa, joka ymmärsi minua. Oikeasti hän ei ymmärtänyt, mitään vielä. Ehkä se olikin parempi näin. Tulin jokaisena iltana, kuten juuri nyt nukkumaan Faizalin viereen. Olin aina viimeisenä sängyssä. Faizal ei ollut puhunut minulle minun muutettua tänne. Ja alamme olla loppu raskauden viime hetkillä..

 

7.12.2019_15.37.57.jpg

Tämä elämä ei todellakaan ollut minua varten. Aamulla herätessäni appiukko istui talon ainoalla koneella tekemässä töitään freelancerinä. 

- Ei ollut tarkoitus herättää Ruusunen, appeni naurahti minulle. Katsoin häntä hölmistyneenä ja kierähdin valtavan mahani kanssa toiselle puolelle sänkyä nähdäkseni kellon. Kellokin näytti jo puolta päivää..

 

7.12.2019_15.38.28.jpg

Olin lopen uupunut tähän teatterin, jota tämä perhe pyöritti. Tiesin varsin hyvin, ettei paikkani olisi täällä. Olin jättänyt lukion vaiheeseen ja olin, muita muutamia kursseja jäljessä ollessani äitiyslomalla. Nyt ei ollut aikaa eikä jaksamista Genjin vitsei. Kaiken kruunasi anoppini kuuluisuus. Aina oli faneja ovella joita MINÄ sain käännyttää. Faizal vain istui koulussa ja kiukutteli joka päivä. Ihanaa olla teiniäiti.. Jatkoin matkaani katsomatta sen enempää appeani. Olin väsynyt hoitamaan yksin itseni ja vauvan.

 

3.12.2019_10.28.00.jpg

- Ompa sulla valtava maha! Fia riemuitsi. Onnekseni tiesin, ettei kaksosia ainakaan tulisi..

- No niin on. Painava myös..  Sanoin istuutuessa juhlavalle lounaalle yhdessä Fian ja Genjin kanssa. Emily oli kuulemma taas töiden parissa studiolla ja minä saisin viettää taas aikaa "perheeni" kanssa. Ai, että kuinka ikävöin omaa perhettäni.. Omaa rauhaa ja normaalia teiniarkea.

 

***

 

7.12.2019_15.44.50.jpg

Emily juoksi luokseni onnessaan ja kaappasi minut sureen syleilyyn. Auta armias.. Kuinka se sattuikaan minun valtavaan mahaan. Onneksi edes hänellä oli tässä talossa ilouutisia ja aikaa puhua vauva juttuja.. Hän tiesi, mitä on olla äiti. Miehet sitä eivät voi ymmärtää.

 

7.12.2019_15.48.54.jpg

Katsoimme yhdessä maailman menoa televisiosta ja juttelimme niitä näitä. Emily alkoi huomata huonovointisuuteni ja päätin kertoa totuuden.

- Faizal ei ole valmis isäksi. Eikä hän aio ottaa vastuuta, joten kaikki jää minun harteilleni, jos te lähdette talosta pois, huokaisin itkuisesti. Vihdoin sain sen sanottua. Em halasi minua ja pyysi kanssaan kävelylle. 

 

7.12.2019_15.46.56.jpg

Harmiksemme pihalla oli taas joku outo tirkistelijä odottamassa ja pyytämässä nimikirjoituksia. Parahdin ääneen, sillä en enää jaksanut.. Jos jotain hyvää miettii niin aika kului, kuin siivillä minun ja Emilyn valmistellessa vauva arkea. Silti sisälläni tuntui yksinäiseltä ja toivottomalta.

Minulla oli Em ja Gen rinnallani tukemassa, mutta ei omia vanhempia. LApsen isä ei ollut läsnä minulle.. Oli vain pieni energinen Fia.

 

 

***

 

7.12.2019_16.05.30.jpg

Aika oli kulunut, kuin siivillä ja laskettuun aikaan oli viikko. Olin siis suunnilleen rv 39:llä. Aloin olla kiukkuinen. Selkä särki kaikki oli huonosti maha oli valtava ja painoi. En jaksanut tätä kaikkea enää ainoana vanhempana, joten pyysin Faizalin kanssani ulos kävelylle, joka ei kuitenkaan mennyt ihan nappiin. Siitä tuli huutokilpailu ja purin tuskani.

- Minä en jaksa tätä enää, jos vanhempasi eivät olisi noin ihania olisin yksin lapsen kanssa. Minä muutan pois lapsen synnyttyä. En halua, että hän näkee isänsä, joka ei saa mitään aikaan. Et ole edes koskenut minuun raskauden puolivälin jälkeen. Se repii sisintäni! Huusin ja lähdin pois päin.

 


7.12.2019_16.05.19.jpg

Faizal jäi taakseni kiukuttelemaan. Ajattelin kerrankin saavani kontaktin tähän herraan ja, että uhkailu toimisi, mutta turhaan. Hän ei ollut moksiskaan enää ajatuksesta, että hänen oma perheensä lähtisi pois. Se oma, jonka hän oli luonut eikä hänen vanhempansa.

- Kiukuttele vain Taru. Mä en edes, koskaan halunnut tätä lasta!

 

7.12.2019_16.06.57.jpg

- Olimme  maailman suurin virhe, hymähdin ja lähdin itkien poispäin. Kuinka joku, jota rakastan saattoi sanoa niin paljon vääriä asioita? Miksi ne kaikki vain sattuivat syvälle sisimpääni?

Ulospäjn kaikki näytti aina hyvältä, mutta kertoessani itse ymmärrätte todellisuuden.

 

 

***

 

7.12.2019_15.44.31.jpg

Genjikin vanhentui, sillä hän alkoi olla oman elinkaarensa loppusuoralla. Enää muutamia hetkiä ja rakas ystävämme lähtisi pitämästä perhettä kasasta. Se tarkoittaisi Emilyn räiskymistä, Fian suremista ja Faizalin, mitään sanomatonta käytöstä. Olisin silloin enemmän yksin. Muodostin kokoajan valtavia kauhuskenaarioita mielessäni..

 

 

***

 

7.12.2019_16.11.53.jpg

Sitten se tapahtui. Aivan, kuin olisin ollut transsissa.Minä vain kävelin kohti sairaalaa supistusten alettua. Raahasin vain Faizalin mukaani. Halusin, että hän valitsee elämänsä suunnan vasta sairaalassa nähtyään lapsemme. 

Me vain kävelimme hiljaa sanomatta sanaakaan. Tuntui, kuin välissämme olisi jokin seinä. Jokin, joka esti meitä koskematta toisiamme tai puhumaan toisillemme. Olin aivan poikki tästä kaikesta. Syvällä sisimmässäni en ymmärtänyt, että oikeasti tulisin äidiksi.

 

7.12.2019_16.12.11.jpg

En ensin edes huomannut Faizalin jäävän jälkeen. Vasta astuttuani ovesta sisään käännyin katsoen taakseni. Näin Faizalin panikoivan. Oloni oli yhä, kuin transsissa enkä pystynyt kääntymään taaksepäin astelin vain eteenpäin. Jätin oman rakkaani ulos auttamatta. Oli minun vuoro antaa hänen kärsiä yksin.

 

7.12.2019_16.13.38.jpg

- Taru Bheeda. Esikoiseni on syntymässä maailmaan ja soitin matkalla tulostani.

- Hei rouva Bheeda. Seuraa minua, vastaanottotiskin takana istuva mies sanoi ja vei meidät molemmat lääkärin luokse.

 

7.12.2019_16.14.57.jpg

Lääkäri oli hoitajien kanssa laittanut kaiken valmiiksi eikä siinä paljon ehditty esittäytyä. Minua jännitti ja olin valmis itkemään pelosta. Kivut olivat kovat eikä edes Faizal pystynyt katsomaan minua. Hän kääntyi täysin pois synnytyksnei ajaksi eikkä ollut edes tukenani.

- Onpas tässä hätäinen lapsi, tohtori sai sanottua juuri ennen, kuin vauva saapui maailmaamme.

 

7.12.2019_16.16.22.jpg

- Onnittelut herra ja rouva Bheeda! Lapsi on maailmassa ja ilokseni voin kertoa, että saitte pienen kauniin sekä terveen tyttövauvan. Olin aivan haltioissani nostaessa pientä suloista vauvaani syliin. Hän oli oikeasti minun! Lääkäri kirjoitti meille syntymätodistuksen, joten vauvan nimi piti nyt päättää. Onneksi olin miettinyt nimen valmiiksi ja Faizal vain myöntyi tahtooni.

 

N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%20%2822%29.jpg

Tyttärestämme tuli Cassandra ja yhteistuumin yhdistimme sukunimemme vauvan sukunimeksi. Vauvan tuli tietää omat juurensa. Sitä paitsi omasta mielestäni tämä oli kaunein ja paras nimi meidän tyttärellemme. Faizalin jäinen katse suli hänen katsoessaan tytärtään. Minulla oli siis vielä toivoa!

 

7.12.2019_16.16.56.jpg

Askeleeni tuntuivat painavilta. Olin surullinen, koska Faizal ei ottanut vieläkään kontaktia minuun eikä oikein omaan tyttäreensä. Olin myös huojentunut ja onnellinen, sillä Cassandralal oli kaikki hyvin ja synnytys oli helpompi, mitä osasin kuvitella. Nyt olin vain väsynyt ja laahustin kohti kotia Faizalin kantaessa tyttäremme taksiin kohti kotia.

 

***

 

7.12.2019_16.28.10.jpg

Faizal kuvasi ystävilleen videota ja otti selfieitä käyttäen "tägejä" tuore isä. Kuvissa hän näytti ylpeältä, mutta mikä oli totuus kuoren alla.Minun ajatukseni olivat vain sekaisin ja mietin elämäni järjestelyä. Lukion loppuun käyntiä ja kaikkea. Emily haki riemuissaan pikku Cassandran ja vei sisälle ihailtavaksi. Olisiko nyt oikea aika puhua? Niimpä avasin suuni.

- Fazi rakas, minulla on asiaa. En voi lykätä tätä enää. Olemme perhe ja ajatukseni ovat sekaisin, kuten tunteenikin tunnen sekunneissa monia eri tunteita ja nyt haluan purkaa niitä kanssasi. Oletko valmis olemaan isä? Sain viimein sanottua sen ääneen. Tämän jälkeen sanoin monta muutakin asiaa kertoessani, miten tulevaisuutemme muuttuu ja miten me muutuimme.

 

 

7.12.2019_16.28.19.jpg

- Olen anteeksipyynnön velkaa. Taidan jopa ottaa jonkin verran vapaata tyttäremme vuoksi, Faizal leperteli minulle. Pian hän ojensi ruusun käteeni ja suutelimme tovin. Tunsin intohimoa ja rakkautta, mutta jokin välillämme oli muuttunut pitkän "taukomme" aikana. Tiesin, ettei tämä palaa koskaan ennalleen. Cassandran takia aloitin, kuitenkin yrityksen korjata suhdettamme. Olimme nyt oikea perhe ja tyttö tarvitsee isäänsä.

 

7.12.2019_16.28.55.jpg

Mennessäni sisälle kuulin vauvan itkua. Miksei kukaan oel lohduttamassa pikkuistani? Avatessani oven järkytyin. Appiukkoni oli kääntämässä kylkeä meidän sängyssämme. 

- Eikö täällä saa edes omaa rauhaa? Yksityisyys on tässä talossa vieras sana, mutta nyt minä aion imettää, joten pyytäisin teitä poistumaan, tuhahdin väsyneenä. Genji käveli ulos huoneesta maanitellen yksinään omia asioitaan. Vihdoin olimme kaksin pikkuiseni kanssa. Olin iloinen ja tunsin ylpeyttä.

 

7.12.2019_16.29.03.jpg

- En voi uskoa, että olen oikeasti äiti. Rakastan sinua niin paljon pikkuiseni, ettet tule koskaan ymmärtämään. En halunnut laskea tuota suloista nyyttiä hetkeksikään käsistäni. Pelkäsin kokoajan, että se hajoaa, menee rikki. Olin onnellinen ainakin sen pienen hetken. Samaan aikaan olin myös kauhuissani. Minä en ole edes aikuinen vielä!

 

7.12.2019_16.24.57.jpg

Taru Bheeda koki jonkin ihmeen kolahduksen päänsä sisälle. Hän stailasi itsensä uuteen uskoon. Ehkä hän ei ollutkaan valmis vanhemmuuteen? Siltä tämä on kokoajan vaikuttanut kuunnellessa Tarun ajatuksia ja tuntemuksia. Nyt tämä melkein radikaali muutos mustaan ja räiäskyvään. Toki tämä voi olla vain jokin vaihe. Onhan Taru arvaamaton luonteeltaan!

Ensi osassa keskitymme Fian. Siihen, miten hän näkee ja kokee asiat. Ensi osa on kuvattu samoihin aikoihin tämän kanssa tarkoituksella.

 

 

KIITOS, KUN LUIT! <3

 

 

~ Rakkaudella LadyShimmer