Uskoakseni sanonta "Perhe on pahin" saa tämän perheen kanssa oikean merkityksen. Emilyllä nousi hattuun kuuluisuus ja hän menetti kontrollin elää normaalia elämää. Tässä osassa nähdään todellista puolta, miten Emily hoitaa mummin roolia ja Genji toimii sijaiskärsijänä. Nuorempi kaksikko on palannut ylpeänä koulunpenkille korottamaan numeroitaan ja Fiakin pärjää hienosti omillaan pelkäämättä enää. Voiko elämä paremmin enää mennä? 

 

 

20.12.2019_21.12.33.jpg

Faizalin valmistuminen alkoi olla käsillä. He paiskivat töitä, kuin viimeistä päivää isänsä kanssa. Pian olisi aika saada lakki ja todistus lukiosta. Sen jälkeen koittaisi töiden etsintä ja oman elämän suunnan hakeminen. Tämän jälkeen Faizal voisi auttaa hieman jäljessä valmistuvaa Tarua.

 

 

20.12.2019_21.17.04.jpg

Vihdoin rahaa oli saatu ja oli aika tehdä mukava olohuoneen tapainen alue. 

 

20.12.2019_21.36.23.jpg

Genji oli perustanut vanhusten netti yhteisön ja paneutui sen mukaan jälleen pelaamaan. Ajatella, kuinka paljon aikaa tuohonkin voisi käyttää.. 

 

 

20.12.2019_21.31.14.jpg

Aika oli kulunut, kuin siivillä eikä kukaan ollut huomioinut Cassandran syntymäpäiviä. Pian hän jo seisoikin kehtonsa edessä valmiina uusiin elämän seikkailuihin. Uudeksi luonteenpiirteeksi ilmestyi ripustautuja. Hän ei kestäisi ajatustakaan ilman äitiään.

 

 

20.12.2019_21.38.34.jpg

Emily huomasi pikku ihmeen kasvaneen ja oli ainoa, joka häntä syntymäpäivänään muist. Kellokin oli jo niin paljon, että Emilyllä oli vain yksi vaihtoehto, mitä voisi tehdä ja se oli mennä nukkumaan. Sinne pieni Cassandra hautautui peittojen uumeniin kohti untuva maisemia Emilyn tuutulaulun kera. 

Laulu loppui ja tyttö nukahti. Emily peitteli tämän vielä paremmin ja suukotti otsaa. Hän toivotti hyvät yöt ja jatkoi matkaa toisaalle. Hänellä oli kova kiire harjoittelemaan töidensä takia.

 

 

20.12.2019_21.39.27.jpg

Emilyn päästyä viimein Fian huoneeseen oli tyttö jo täysin unessa. Emily laittoi peiton paremmin ja suukotti tyttärensä otsaa silittäen hiuksia. 

- Hyvää yötä rakas tyttöseni, Emily kuiskasi ja lähti huoneesta sammuttaen valot. Ainoa, mikä huoneeseen jäi oli univalo ja nukkuva pikku prinsessa.

 

 

20.12.2019_21.40.57.jpg20.12.2019_21.41.49.jpg

Cassandra heräsi yöllä painajaisiin ja kapusi alas sängystään päästellen hentoja nyyhkytyksen ääniä. Horjuen ensimmäisiä oikeita ja pitkiä askeliaan hän lähestyi  vanhempiensa huonetta. Hän pääsi juuri ja juuri sängyn päätyyn ennen, kuin purskahti itkuun. 

Taru oli aivan poikki ja katsoi kelloa. Hän huokaisi ja koitti rauhoitella tytärtään. Hän ei olisi millään jaksanut tätä juuri nyt. Muttei hän voinut enää tehdä, kuitenkaan muuta, kuin nousta sängystään.

 

20.12.2019_21.42.08.jpg

Hän kaappasi tyttärensä suureen halaukseen ja silitteli tämän selkää ja poskea.

- Äidin murulla ei ole, mitään hätää. Se oli vain pahaa unta. Kaikki pelkää äitiä eikä kukaan uskalla tulla ja koskea sinuun. Olet minun oma pieni aarteeni ja minä rakastan sinua.

 

 

20.12.2019_21.42.48.jpg

Taru kaappasi tytön ilmaan ja pyöriteli tätä. Välillä hän heitteli Cassandraa ilmaan ja kutitteli. Hetkessä herttaisen pikku neidon paha oli pois. Taru sai, kuin saikin juuri ja juuri tyttärensä takaisin sänkyyn. Viimein laskeutui pieni hiljaisuus ja hetki, jota ei tulisi kauaa kestämään. 

 

 

20.12.2019_21.44.16.jpg

Aamu alkoikin oikein hyvin.. Faizal ja Fia riitelivät kaikesta turhasta huutaen ja Taru heräsi tähän. Hän havahtui katsoessaan kelloa, että olisi pian myöhässä koulusta. Ei siinä vielä, mitään mutta Emily oli saanut itkupotkuraivarin, koska ainakin kolme seuraajaa (todennäkööisesti haamuja) oli lakannut seuraamasta fanisivuja ja simstagramia. Genji oli aivan poikki yrittäen hillitä tätä kaaosta.

Kaiken kaaoksen keskellä Cassandra heräsi ja alkoi itkeä äitään. Hän tajusi taas olevansa yksin, vaikka äiti aina lupasi muuta. Noh.. Taru aloitti aamun pottaopetuksella ja tytön vaatteiden vaihdolla. Cassandra loukkaantui tästä kaikesta ja ahdistuen alkoi itkeä. Meni tovi rauhtoitella tyttöä ja saada tämä istumaan potalle.

 

 

20.12.2019_21.46.27.jpg

Rauha saapui Bheeda & Soliesin taloon. Kaikki muut olivat saaneet syötyä paitsi..

 

20.12.2019_21.48.35.jpg

Taru ja Cassandra.

- Cass kiltti syö nyt tai äiti myöhästyy töistä.. Taru huokaisi katsoessa kelloa, joka oli jo puoli yhdeksän. Hän yritti olla stressaamatta. Hänellä olisi tänään ensimmäiset kirjoitukset ja hän tulisi olemaan tunnin tai kaksi myöhässä. Saa nähdä saako hän armoa...

 

 

20.12.2019_21.49.43.jpg

Emily ja Genji saapuivat takaisin ruokasaliin. Emily oli aivan kauhuissaan nähdessään Tarun vielä siellä, joten hän hoputti tytön kirjoituksiinsa. Cassandra ei ollut yhtään riemastunut tästä, koska hän yritti pitää . Hän alkoi osoittaa mieltään ja huusi, kuin raivopäinen. Lopuksi hän viskasi ruokakulhon lattialle. Ruoka levisi ja kulho hajosi. Ihana tämä aamu!

 

 

20.12.2019_21.59.12.jpg

Emily päätti viedä tytön puistoon purkamaan energiaan, jotta Genji saisi tylrauhan ja mahdollisuuden lähteä kirjastoon jatkamaan töitään. Ei kauaa mennyt, kun Emily laski pienokaise käsistään nähdessään fanejaan. Hän jäi paikalleen poseeraamaan kuviin ja jakamaan nimikirjoituksia sekä ottamaan yhteiskuvia. Hän ei edes huomannyt, kuinka pienet askeleet kaikkosivat kokoajan kauemmas.

 

 

20.12.2019_22.00.05.jpg

Emily oli tunnin jatkanut oleiluaan olettaen Cassandran. Pian hän hätääntyi ja alkoi juosta ympäri puistoa huhuillen lapsenlastaan. Cassandra kiljaisi osittain hädissään ja osittain hauskuudesta. Hän oli kiivennyt todella korkealle eikä uskaltanut enää alas. Emily oli aivan kauhuissaan ja lähti hakemaan tyttöä alas. Muut äidit katsoivat häntä paheksuen. Oli myös hyvin todennäköistä, että tästä luettaisi kuvien kera simsomesta.

 

 

20.12.2019_22.00.42.jpg

Emily yritti paikata asiaa muiden silmissä ja leikitti tyttöä.

 

 

20.12.2019_22.00.59.jpg

Hän jopa auttoi tytön kiipeämään liukumäkeen ja laskemaan alas sieltä.  Nämä olivat ensimmäisiä hetkiä, mitä Emily muisti kunnolla viettävän lasten kanssa. Ehkä hän voisi korvata kaiken Cassandran kanssa. Lapsiaan hän ei enää saisi takaisin ja korjattua toistuvia laiminlyöntejään.

 

 

20.12.2019_22.03.00.jpg

Emily sai puhelun yhdestä suosituimmista baareista Simlandiassa. Hän lähti vetämään muutamia karaokeesityksiä Cassandra mukanaan. Hän esitti muutamia hittejä omina versioinaan ja nautti esiintymisestä.

 

 

20.12.2019_22.06.08.jpg

Cassandralta oli jäänyt päiväunet ja monet ruokailut väliin. Hän oli aivan poikki ja nälissään. Vaippakin oli täyttynyt päivä mittaa huolella. Tällä hetkellä hän nukkui baarissa nojatuolilla voipuneena.

 

 

20.12.2019_22.11.48.jpg

Tunnit vierivät ja yleisöä oli ollut paljon. Emily oli loistava vetonaula lahjakkuutensa vuoksi, joka veti monet ihmiset baariin ja rahaa tuli, kuin roskaa. Hän sai suuret kiitokset, jonka jälkeen hän haki Cassandraa. Surukseen hän huomasi tytön sotkeneen baarin lattian ja yritti liueta kenekään huomaamatta.

 

- Em! Toi vähennetään sun palkasta ja postissa tulee erillinen huomautus, baarimikko huusi vielä Emilyn perään.

- Kirottu kakara! Emily tuhahti. 

 

 

20.12.2019_22.16.15.jpg

Taru oli saapunut suoraa koulusta kotiin ja näki Emilyn Cassandran kanssa vielä myöhään ulkona liian vähissä vaatteissa. Taru halusi antaa vain parasta lapselleen ja luuli Emilyn olevan samaa mieltä tästä. Hän oli kyllä huomannut taas mutoksia Emilyssä. Kuullessaan leikkipuiston tapahtumista Taru oli itkuinen ja raivoissaan.

- Miten sinä voit olla noin vastuuton mummi?! Ymmärrätkö että Simsome on täynnä teidän leikkipuisto episodista. Siellä haukutaan myös minut, koska olen antanut lapseni sinun käsiisi, Taru huusi vihaisena. 

- Älä nyt! Eihän, mitään pahempaa sattunut. Sitä paitsi netin ihmemaailmassa kaikki liioitellaan, Emily yritti selitellä. Taru teki kaiken jälkeen hyvin selväksi, ettei halua Emilyn olevan kaksin enään milloinkaan tytön kanssa. Tästä tuli kiivas taistelu sisällä, koska Faizal oli pettynyt äitiinsä, mutta ei tiennyt minne laittaisi tytön hoitoon ja Taru vain huusi ahdistuneena kaikille. Koskaan ei tiennyt, mitä hän seuraavaksi tekisi.

 

 

 

20.12.2019_22.16.45.jpg

Samaan aikaan, kun perheen naiset olivat ottaneet yhteen huolella. Huomasi Taru Cassandran lähteneen taas omille teilleen. Tyttö oli kova vaeltelemaan. Hän pelkäsi, kun kotona huudettiin ja itkettiin, joten hän yritti vältellä sitä. Lapsena hän oli, kuitenkin hieman utelias ja halusi nähdä kaiken.

Taru ei ollut vihainen Cassandralle. Hän otti tytön ja vei sisälle iltatoimille. Hän halusi vielä omaa aikaa ja käydä kuviot läpi muun perheen kanssa, että oltaisiin samoilla linjoilla.

 

 

20.12.2019_22.20.11.jpg

Mikään ei, kuitenkaan tuntunut enää hyvältä. Taru laski tytön hetkeksi tuolille, mutta tämän alettua huutaa tytön lähtiessä kauemmas hän huomasi, mikä mättäsi. Vaippa oli aivan täynnä kaikkea mahdollista eikä lapsella ollut verensokeritkaan enää kunnossa ruoattomuuden takia. Hän itki ja valitti sattumista. Taru oli todella huolissaan.

 

 

20.12.2019_22.19.24.jpg

Eläkkeestä ei oltu sovittu vielä, mitään. Genji, kuitenkin tiesi, että kaikella oli tarkoituksensa. Hän soitti toimistolle ja irtisanoutui töistään. Hän oli aivan loppu omaan voitiinsa ja perhe ongelmiin, mitä tuntui satelevan joka puolelta.. Työt olivat tehty ja elämän viimeiset hetket oli aika viettää perheen kanssa tehden hyviä muistoja.

Taru oli otettu näistä uutisista. Hänen ongelmansa oli ratkaistu heti. Rahat vähenivät, mutta lapsi sai laadukasta ja turvallista hoitoa vaarin kanssa kotona. Ei päiväkoti ja lastenhoitajakaan kamalia vaihtoehtoja ollut, mutta jos oli näin upea pappa huonolla raha hetkellä, miksei sitä käyttäisi?

Oikeasti Genjin sydän oli särkynyt, sillä työ oli hänen oma intohimonsa ja se, mitä hän osasi. Jäljelle jäivät vain muistot.

 

 

KIITOS, KUN LUIT! <3

 

 

~ Rakkaudella LadyShimmer 

(26 kuva)