lauantai, 7. syyskuu 2019

Blogin kohtalo väliaikaisesti

Tiedoksi, että mt ongelmani ja olematon aikani eivät anna periksi, joten en kirjoita toviin... 

keskiviikko, 28. elokuu 2019

13: Omaa aikaa

Emily saa vielä toisen osan näkökulmastaan. Onhan hän, kuitenkin Soliesin matriarkka. Hän teki suvustaan kuuluisan ja hän on oikeutettu tähän. Tässä osassa puretaan Emilyn mietteitä ja vietetään töistä palkinnoksi saatua kylpyläpäivää rentoutuen. Löytäen uuden harrastuksen itselleen. Mietin myös sen jälkeen, että voisin tehdä jokaiselle oman näkökulman osan. Pääasiassa, kuitenkin jatkan samalla tavalla.

 

17.8.2019_20.14.55.jpg

- Voi Johanna! Siitä on niin pitkä aika, kun viimeksi näimme näin. En edes muista, koska viimeksi olisimme viettänyt tyttöjen iltaa.. Mutta halatessani Johannaa tunsin sen ikävän. Johanna oli ainoa ystäväni ja olin työntänyt häntä kauemas julkisuuden valokeilasta ja luotani. 

- Emily et uskokaana, kuina kova ikävä minull oli. Sinusta ei ole kuulunut kunnolla vuosiin! 

 

17.8.2019_20.15.53.jpg

- Tarvittais pöytä kahdelle tästä hienosta ravintolasta, näin jo vastaanotolla olevan miehen ilmeen hänen silmäillessään meitä. Samalla huomasin Johannan olevan allapäin.

- Seuratkaa arvon rouvat minua. Meillä on teille loistava paikka, mies vastasi hymyillen pilke silmäkulmasa. 

 

17.8.2019_20.17.32.jpg

Olin aivan omissa maailmoissani selatessani sometilejäni. Yritin samalla miettiä, mitä tilaisimme, mikä piristäisi Johannaa. Kaiken lisäksi Johanna paasasi kokoajan ongelmia. Kotona oli yhtä vaikea lapsi, kuin minulla. Ei, kun hetkinen hän taisikin sanoa Janus.

 

17.8.2019_20.20.30.jpg

- Mahtavat kalleimmat ja maukkaimmat ruoat. Keksin idean! Tuu mun kanssa tänään käyttään sun kylpylälahjakorttis. Tänään ois keskittymisjooga ja haluan, et tuut mun kanssa kokeileen. Oo niin kiltti. Tämmönen äippä päivä meille, Johanna katsoi silmät koiranpennun ilmeellä minua ja koin olevani sen velkaa.

 

17.8.2019_19.35.47.jpg

Jännitin hurjasti ja urheiluvaatteet satua ylle heittäydyin mukaan ryhmään kuuntelemaan opettajan perusselostusta.

 

17.8.2019_19.36.43.jpg

- ja seuraavaksi otetaan snorklaus asento...

Rankka tunnin jooga huhhuh, miten mukavaa. Tästä vois saada uuden harrastuksen Johannan kanssa. No ei muuta, kuin loppu kylpylän käyttöä, että kortti ei olisi turha. Äippä lomat ja työlomat ovat harvinaisia..

 

17.8.2019_17.59.47.jpg17.8.2019_17.59.50.jpg

Olin avan innoissani ja hurmioitunut tästä uudesta joogasta. En ollut, koskaan ennen kuullutkaan tästä. Tuntui olo kaiken jälkeen loistavalta. Tänään yksin ollessa minulla oli paljon aikaa miettiä. Olin päättänyt kuuluisuuksien sukuni jatkuvan kymmeneen sukupolveen asti ja ainoa mahdollinen periäehdokas oli Faizal. Hän omasi minun vertani. Voiko sellaiselle ihmiselle antaa kaikkea tätä? Sitä paitsi kuulin Faizalin perinnöstä.... Jos se on rahaa hän tuskin arvostaa, sitä. Hamza parka....

 

17.8.2019_20.03.25.jpg

- Hei, anteeksi. Mikä tämä huone on?

- Hei vain ja tervetuloa. Täällä saa käsi ja jalkahierontoja, vastasi nainen.

- Mikä se sellainen on? Anteeksi, en tiedä rentoutumisesta, mitään. Olen kahden lapsen äiti, näyttelijä suosittu somessa ja..

- Tiedän kuka olet Emily. On suuri kunnia ottaa sinut vastaan. Minä ja isäni olemme ihailleet sinua kovasti.

 

17.8.2019_20.03.35.jpg

Siinä minä sitten istuin. Velttona ja valmiina rentoutumaan. Tietämättä, mitä tuleman pitää. Miettien, miten kerron perijä asiat lapsille. Miten lohduttaa Fian pettymystä? Hän olisi muuten niin oiva.. JA adoptio olisi aika käsitellä pian. Fia ansaitsee tuntea juurensa..

- Noin se olisi nyt valmis, nainen hymähti tyytyväisenä työhönsä. Olin minäkin tyytyväinen.

- Voi kiitos. Pystyin miettimään ja tkemään varmasti hyviä päätöksiä rentoutuessani.

 

 

17.8.2019_20.12.44.jpg

Kokeilin aivan kaikkea virittääkseni mieltäni. Meditaatio ja kaikki tämä sai oloni kohenemaan. Aluksi rauhoittuminen ja vain tähän hetkeen keskittyminen ei tuntunut onnistuvan, silä päässäni pyöri tuhansia ajatuksia. Pian, kuitenkin tunsin itseni hyvin voimia kerryttäneeksi. Jäin kiittelemään toviksi tätä miestä, joka opetti meditaation salat minulle. Ehkä tämä koko hyvinvointi voisi olla harrastukseni. Kerran pari viikossa hyvällä syyllä pois kotoa. Huolehtien omasta terveydestään ja tehden kerrankin jotain, mistä pidän, muttei rahan takia.

 

 

17.8.2019_19.59.20.jpg

Seuraavaksi oli tarjolla nuoren hyvännäköisen punapäisen miehen kokovartalo hieronta. Olisin saanut kulkea pyyhe tai kylpytakki päällä ympäriinä, mutta koin oloni paljon paremmaksi vaatteet päällä. Tämäkin hieroja oli, mitä kummallisempi. Olin menettänyt barbie vartalon enkä ollut somessa enää suosituin kuuluin vain Top 10- listalle. Silti tunsin, kuinka hänen katseensa vaelteli vartalossani...

 

 

17.8.2019_19.59.42.jpg

 yyh.. Tästä jäi hieman epämukava olo. Olisin voinut olla hänen äitinsä IKÄNI PUOLESTA. Tosin ehkä se juuri viehetti tässä. Naurahdin itsekseni saaden pojan punastumaan ja hämmentymään.

 

 

 

17.8.2019_19.37.57.jpg

Olin juuri päässyt saunaan kaiken jälkeen, kunnes sekin hetki pilattiin. Saunaan ryntäsi kiljuva fanityttö, joka ihaili minun merenneito kohtausta mainoksessa ja, kuinka olin niin vakuuttava. 

- Anteeksi, mutta saisinko nimikirjoituskesi? Ja yhteiskiuvan! Olet oikea nettipersoona ja kaikki varmaankin haluavat sinut, joka puolelle! 

En jaksanut kuunnell häntä vaan annoin nimikirjoituksen.

- Noin! Nyt voitkin antaa minun olla rauhassa saunassa!

 

17.8.2019_19.38.25.jpg

Tyttö lähti surullinen ilme kasvoillaan pois minun huudellessa anteeksipyyntljä perään. Luovutin ja asetuin takaisin saunanlauteille. 

- Huh, mikä päivä.. Sain huokaistua ja avatessani silmät edessäni oli toinen fani..

- Älä pelkää olen fani, mutten ihan yhtä tungetteleva. Teit ihan okein tuolle äskeiselle. Kaipaat sinäkin joskus yksityisyyttä, mies sanoi minulle hymyillen. Juttelimme tovin yhdessä ja suuntasin itseni illan viimeiselle hyvinvointi "pisteelle".

 

17.8.2019_19.40.04.jpg17.8.2019_18.04.03.jpg

Ihana laventelin tuoksuinen kylpy lootuksen kukilla odotti minua. Sain hypätä rauhassa kylpyammeeseen ja lukita oven. Enää ei tarvinnut pelätä jonkun yllättävän minut. Sain pahoittelut kylpylän respasta, mutte noikeastaan ollut moksiskaan. Olin vain hyvilläni tästä kaikesta huomiosta ja ajatusten virtauksesta. Asetin maskin naamalleni ja nukahdin toviksi.

KIITOS, KUN LUIT! <3

 

 

~ Rakkaudella LadyShimmer 

 

 

keskiviikko, 21. elokuu 2019

12: Aika on rahaa

Nyt tehdään aika hyppy eteenpäin. Emily ja Genji saivat huonosti töitä ja kaikki tuntui kaatuvan niskaan. Rahat olivat vähissä, joten ainoa keino oli enää muuttaa pienempään taloon. Talo tuli olemaan shokki koko perheelle, miutta tästä on hyvä jatkaa mahdollisimman paljon äidin Emilyn näkökulmasta.

 

10.8.2019_20.05.54.jpg10.8.2019_20.05.49.jpg

- Äiti, palataanko me, koskaan vanhaan elämään?

- Fia rakas. Äiti ei tiedä enää. Rahat kävivät vähiin, mutta lupaan, että talo on upea ja teillä on omat huoneet! Emily yriti lohduttaa tytärtään.

 

10.8.2019_20.06.12.jpg10.8.2019_20.06.20.jpg10.8.2019_20.09.40.jpg

Tässä vähän kuvia talon pohjapiirustuksesta. Keittiö ja olohuone ovat samassa yhteydessä vanhempien niin sanottuun "makuuhuoneeseen". Väliseinä on ainoa, mikä jakaa tilan. Sitten on kaksi makuuhuonetta stereotypisesti pinkki Fian ja sininen Faizalin. Kolmesta vessasta siirryttiin yhteen vessaan.

 

10.8.2019_20.10.07-2.jpg

Some oli jäänyt Emilylle enää harrastukseksi. Hän ei ollut enää se kuuluisin somepersoona. Hän oli vain näyttelijä alkutaipaleella. Enää hänen elämänsä ei ollut viedeoiden kuvaamista tai räjähdysmäistä somevyöryä. Se oli perheen pyörittämistä äitinä ja parisuhteen kunnostamista vaimona. Ainoa, mitä enää jaksoi yrittää on käydä silloin tällöin koe-esiintymässä kaikkialla. Toimiston piti olla paras, mutta ilmeisesti Emily ei ollutkaan niin paras, kuin kuitteli.

 

10.8.2019_20.11.31.jpg

Rakas mieheni soitteli joka päivä eri toimistoihin eri tasoisia tehtäviä etsien. Hän olisi suostunut ottamaan jopa halpoja aloittelija keikkoja vastaa elättääkseen perhensä ja hoitaaksen oman osuutensa perheessä. Hän oli menettänyt jo toivonsa. Hän myi rakkaan tietokoneensa sydänverellä. Olin ainoa, jolla oli enää tuloja tässä perheessä ja nekin olivat todella vaihtelevat..

 

10.8.2019_20.12.44.jpg

Oli aika uuden päivän ihanan. Aurinkoisen ja.. ei, kun tuulisen ja kylmän. Ei auttanut muu, kuin nousta sunnuntai aamuna sängystä ja viettää vähän aikaa perheen kanssa ennen koe-kuvauksia. Viimeinen yritys alkakoon, jos tänään ei onnistu koko elämä pyhitetään perheelle.

 

17.8.2019_17.43.54.jpg17.8.2019_17.45.27.jpg

- Äiti, voinko mennä Tarun kanssa keilaan tänään?

- En tiedä. Hoida kouluhommat isän kanssa ja kysy isältä, tuhahti Emily stressaantuneena. Näin hienosti hän osasi käyttää perheen yhteisenkin hetken. Eihän hänen pojalla ollut, kuin äiti, adoptioisä ja tyttöystävä. Ai niin melkein unohtui epävirallinen pikkusisko adoptiosta.

 

17.8.2019_19.42.19.jpg

Vihdoin koitti aika koekuvauksiin, jotka kerrankin onnistivat! Saippua mainos tältä tullaan. Ei, mitenkään ylentävä tai hehkuttamsien arvoista, mutta rahaa perheelle! Aika on rahaa ainakin tässä maailmassa.

 

17.8.2019_19.44.04.jpg

Niimpä minulla oli aikaa ennen työpäivää maalata Fian nukkekoti uuteen uskoon Faizalin jäljiltä.

- Kiitos äiti! Nyt se sopii paremmin mun huoneeseen. Oot niiiiin rakas äiti, Fia hehkutti ja hyppi riemusta. Nukkekoti oli hänestä aivan upea. Sen jälkeen oli hyvä leikkiä loppu ilta ennen äidin lähtöä töihin tällä upealla nukkekodilla.

 

17.8.2019_20.27.41.jpg

Voihan sen ensimmäisen oikean työpäivän näinkin aloittaa... Pientä väsymystä ilmassa ehkäpä? Kyllä! En nukkunut juurikaan kotona.

 

17.8.2019_20.28.08.jpg

- Ensimmäinen maskeerauksesi. Laitan sinulle hiukset ja meikit, jonka jälkeen pääset viereiseen huoneeseen puvustukseen...... Ymmärsitkö? Onko kysyttävää?

- Voi kiitos! Kyllä ymmärsin ja luotan itseni täysin osaaviin käsiisi,yritin lirkutella jälleen hyvän maineeni kanssa parempaan valoon.

 

17.8.2019_20.29.12.jpg

- Otan parit mitat ja katson sinulle sopivia värejä, joista tuunan asun sinulle. Päivän teema saippuamainoksessa on merirosvo, stylisti jutusteli mukavia puvutuksen ohella, jotta tuntisin olonsa mukavaksi.

- Ihanaa, kun täällä on näin osaava palvelu ja minähä näytän kerrassaan upealta, huokaisin katsoen peiliin lopputulosta.

 

17.8.2019_20.29.42.jpg

Tässä ihailtavaksenne upea minä roolissani. Kävin vielä harjoituksena kerran läpi repliikkejä pukuhuoneessa ja rauhoittelin jännitystäni peilin edessä.

 

17.8.2019_20.29.55.jpg

- Päivää ohjaaja olisin valmis ensimmäisiin kuvauksiini.

- Loistavaa! Upea Emily niin mahtava rooliasu. Sopii sinulle, kuin nakutettu. Seuraavaksi nouset lavalle sanot, kun olet valmis alamme kuvaamaan ja annan viime hetken vinkit. Aloitetaan kannensiivouksesta ideamme on...... 

Tuntuu, kuin ohjaaja ei olisi lopettanut puhumistaan ollenkaan.. Innokas ohjaaja, loistava kuvaustiimi. Kuulostaa hyvältä ensimmäiseksi keikakseni!

 

17.8.2019_20.31.55.jpg

Hankasin mopin kanssa pelkällä vedellä lavastettua laivan kantta.

- Ei tämä kansi koskaan puhdistu!

 

17.8.2019_20.31.09.jpg

- Otetaanpa siis Simsu saippua ja kokeillaan uudestaan. Aloin jälleen mainospuheeni jälkeem hankailla lattioita saippualla ja vedellä. Kas kummaa, että se tehoaa heti, kun on ainettakin. Onneksi minä vain näyttelen ja päävastuu ltilanteen lavastamisesta ei ole minulla. Hymähdin mielessäni miettien kaikkea tulevaa.

 

17.8.2019_20.31.34.jpg

- Kas, kuinka ollakaan! Kansi kiiltää upeana ja maisemat näyttävät loisteliailta kannen heijastuksessa. Nyt ei muuta, kuin amtkaan, ärr. Lopuksi päästin merirosvo ärinän tai, minkä lie mörinän, jota olin harjoitellut viikon verran. Ei se loistava ollut, mutta mainospuheeni oli ainakin loistava!

 

17.8.2019_20.32.21.jpg

- Voi Emiyl Emily Emily! ennen, kuin lähdet kotiin saanhan yhteiskuvan ja nimikirjoituksesti todisteeksi upeasta yhteistyöstämme. Olet loistava lavalla! Se tulee sinulta, kuin luonnostaan aj tuo upea karismasi puree kaikkiin, ohjaaj vain hyppelehti innostuneena ympärilläni kaikkien katsoessa. Annoin kuvallisen nimikirjoituksen otin kehut, kiitelin kuvausryhmää ja muita työntekijöitä mahtavasta työpäivästä ja otin muutamat yhteiskuvat..

 

17.8.2019_20.23.01.jpg

Kotiin päästyä olin rättiväsynyt enkä osannut muuta ajatella, kuin päiivän kulkua. Miten kotona oli mennyt. Olivatkohan kaikki nukkumassa? Fanitapaaminen työpaikan sisällä oli todella raskas, kun ei voinut vain paeta hyvillä syillä.. No onneksi pääsisin suoraa nukkumaan ja huomenna olisi uusi päivä! Palkaksi sain rahaa, kuuluisuutta ja kylpyläpäivän rentoutuakseni kaiken jälkeen. Mahtava tiimi minulla! 

 

KIITOS, KUN LUIT! <3

 

 

~ Rakkaudella LadyShimmer 

 

keskiviikko, 14. elokuu 2019

11: Voiko sinuun edes luottaa?

Faizalin kasavettua teini-ikäiseksi nuoreksi ja komeaksi miehen aluksi iski totuus vasten silmiä. Teini-ikä ei olekaan helppoa. Sellaisen kasvattaminen ei ole helppoa! Faizal ei ole osoittautunut kovin vastuuntuntoiseksi nuoreksi. Emily alkaa olla aika lopuillaan. Toivottavasti näyttelijän ura tuottaa enemmän Emilylle.

 

6.8.2019_21.48.15.jpg

Uran vaihdoksen myötä ei vielä ollut onnistuttu keikoissa. Takana oli kolme epäonnistunutta koe-esiintymistä ja hermoromahduksen partaalla oleva entinen sometyöntekijä äiti. Kaiken tämän energian kän käytti tehden aamupalaa voidakseen keskustella yhdessä poikansa kanssa tulevasta.

 

6.8.2019_21.35.21.jpg

- Kulta olen harkinnut lähteväni tekemään pidempää pätkää toimistoni ja managerieni kanssa. Se, kuitenkin vaatisi siskosi tänne jättämistä. Genji painaa hommia Freelancerina, joten Fia tarvitsee sinua nyt enemmän, kuin koskaan. Olkoon tämä myös hyvä opetus sinulle, Emily huokaisi päästessään asiassaan loppuun asti.

- Äiti?! Onko tää rangaistusten ikuinen kierre? Faizal tuhahti kiukkuisena voimatta pistää vastaan.

 

6.8.2019_21.37.40.jpg

Faizal huusi rumiasanoja ulkona kiukkuisena. Ei äiti nyt näin vihainen voisi olla! Eihän?

 

6.8.2019_21.42.31.jpg

Äiti oli, kuitenkin hävinnyt talosta, joten pikkusiskoa pitäisi viihdyttää jonkun muun. Lapsenvahtina olo ei ihan ollut Faizalin lempipuuhaa, mutta kyllä tämä pahemmassakin hädässä kävisi.  Mikäs olisikaan sen parempaa, kuin ulkoilu lapsen väsyttämiseen saakka. Ympäri pihaa leikittiin hippaa ja keinussa kiikuttiin yhdessä. 

- Fazi anna mulle hurjat vauhdit!! Fia kiljahteli veljensä antaessa tälle vauhtia keinussa.

- Muista, mitä pyysit! Faizal naurahti ja jatkoi vauhdin antamista.

 

6.8.2019_21.45.42.jpg

- Missä äiti on? Eikö kukaan laita mua nukkuun ja karkota hirviöitä tänä iltana? Kouluun meno ei oo kivaa väsyneenä ja tietämättömänä, Fia mutisi.

- Älä huoli systeri! Mutsi meni töihin tienaa fyrkkaa ja mä karkotan kaikki hirviöt sun huoneesta sekä unista, Faizal naurahti ja hymyili siskolleen. Vieläkään Fia ei tiennyt koko totuutta perhekuvioistaan, mutta miksi pitäisi. Fia ja Faizal olivat hyvin läheisiä loppujen lopuksi olleet aina.

 

6.8.2019_21.45.59.jpg

- Hus pois kaikki möröt, hiidet ja sängynalusmonsterit! Faizal huuteli suihkien vettä sängyn alle. 

- Kiitos veli! Nyt voit kerto iltasaduksi, miks sä muutuit.

- En minä muuttunut. Tai no ehkä vähän.. Kun asia on niin, että meillä on eri isät ja minun omani kuoli syntymäpäiväni aikoihin. En, koskaan saanu tuntea häntä, mutta sinun isäsi oli mys paras isä maan päällä minulle.... Tarina jatkui todella pitkään.

 

6.8.2019_21.46.20.jpg

Niin pitkään, että Fia nukahti sänkyynsä tyytyväisenä viimeisinä sanoinaan.

- Rakastan sinua Fazi. Olet maailman paras isoveli, tämän sanottuaan Fia nukahti.

- Minäkin sinua, Faizal kuiskasi fian korvaan ja peitteli tämän untenmaille ja jätti yksin tuhisemaan sänkyynsä.

 

6.8.2019_21.59.20.jpg

Kuinka ollakaan Faizalimme vastuuntuntoisuus oli jälleen historiaa. Hän jätti pikkusiskonsa yksin kotiin ja lähti Tarun soitettua Chez laamaan. Pöytä varaus tehtiin ja tilaukset tilattin pöytään. Ihanat keskustelut jälleen kävivät lemmekkäinä ja Taru halusi kuulla kaiken, miten kotona menee äidinkin kanssa.

 

6.8.2019_22.01.04.jpg

Tunnelma tosiaan alkoi käydä todella kuumana lemmekkäiden välillä. Intohimoiseen suudelmaan kaaåattu morsian oli aivan onnessaan lupaussormuksista. Jonka sai suudelmien lomassa.

 

6.8.2019_22.02.21.jpg

- Oi miten herkulliselta tämä näyttääkin, Faizal sai juuri sanottua ennen, kuin kahmaisi lautasen suuhunsa parilla haarukalisella.

-  Taru sai juuri aloitettua syömisen, kunnes huomasi takaa kävelevän naisen tulevan heidän luokseen.

 

6.8.2019_22.04.52.jpg

- Faizal Solies! Olet arestissa, enkä minä todellakaan halua kuulla selityksiä. SInä lähdet nyt kotiin etkä enää, koskaan jätä siskoasi yksin kotiin. Olet ensimmäinen lapseni. Olen yrittänyt tehdä kaiken kanssani ja teet kokoajan väärin tietoisesti. Nyt jätit pienen siskosi yksin kotiin! Voiko sinuun luottaa? Emily oli aivan raivona pojalleen.

 

6.8.2019_22.05.55.jpg

- Ja sinä neitoseni! Minä syön nyt ruokasi ja tapaan fanejani täällä. Tulin työkeikalle tänne ja löysinkin teidät..

- Minun täytyy nyt lähteä. Oli hauska tavata, anoppi. Taru yritti tahallaaaaan tehdä Emilyn elämästä vaikeaa. Hän rakasti tehdä hankaluuksia. Olihan hän luonteeltaan arvaamaton..

 

6.8.2019_22.08.59.jpg

Näyttelytaitojen esittely ja fanitapaamisia Chez laamassa.

 

6.8.2019_22.11.37.jpg

- Oi neiti Emily! Olen teidän suurin faninne voisimmeko me ottaa selfien yhdessä.

- Voi tottakai! Anna puhelimesi minulle niin otetaan, vaikka kolme joista voit valita parhaimman!

 

6.8.2019_21.52.38.jpg6.8.2019_21.52.42.jpg

Kotiin palattua Emily jatkoi televisioon vuorosanojen harjoittelua. Monien tuntien jälkeen Emily purskahti itkuun.

- Ei tästä tule, mitään!

 

6.8.2019_22.17.46.jpg6.8.2019_22.18.10.jpg

- Ootko sä Taru varma?

- Tottakai! Niinpä se pääsi tapahtumaan ensimmäisen kerran näiden kahden välillä.

 

7.8.2019_20.35.43.jpg7.8.2019_20.36.36.jpg

Emily oli laukannut myöhään huoneeseen kuullessaan ääniä. Hän tajusi heti, mistä oli kyse ja alkoi tenttaamaan paria, miksi Taru oli heillä yötä ilman lupaa. Miksi he pelehtivät? Miksi hei eivät kertoneet olevansa suhteessa siinä vaiheessa. Kaiken kruunasi lupaussormukset, joista Emily kuuli ja ymmärsi Tarun anoppi viittauksen..

 

Miten Emily aikoo tämän asian käsitellää? Miten näyttelijä ura etenee? Pääsekö hän vauhtiin? Seuraavassa osassa voitaisiin olla enemmän Emilyn mukana elämässä. Sitten pikku Fia pääsisi myös enemmän loistamaan parin osan ajan.

KIITOS, KUN LUIT! <3

 

 

~ Rakkaudella LadyShimmer 

 

keskiviikko, 7. elokuu 2019

Pahoittelut

Olen hyvin pahoillani, ettei tällä viikolla tule oikeaa osaa.

Kesäaikatauluni vetelee viimeisiään ja olen hyvin väsynyt kokoajan. Voin henkisesti muutenkin huonosti ajoittain eikä ajankulusta ole minkäänlaista tajua.. Joten ensi viikolla, saatte uuden osan. Sen lupaan teille ja yritän vielä 3 osaa taikoa ennen koulun alkuani. Kouluni siis alkaa elokuun ja syyskuun vaihteessa..

Sitten katsotaan, miten sovitan harrastukset, pitkät koulupäivät, parisuhteen ja ystävät blogin kanssa.. Kuvaaminen ja lavastaminen, kuitenkin vie näin amatööriltäkin paljon aikaa ja ajattelua. Sekä kirjoitus uusien haasteiden kautta. Koulupäiväni ovat uuvuttavia ja pitkiä, joten saa nähdä, mitä tulee. Pidän teidät, kuitenkin ajan tasalla ja yritän saada keskiviikkoisin jotain aika. Voi olla, että julkaisu päivä vaihtuu. Saa nähdä.

Kiitos, kuitenkin teille rakkaille lukijoille! <3

 

29.7.2019_22.07.25.jpg

 

~ Rakkaudella LadyShimmer