Tässä osassa nähdään todellinen puoli tästä perheestä. Kaikki on vaikuttanut suht hyvältä tähän asti. Mutta entä sitten, kun pelissä on, jotain enemmän? Mitä raha voikaan saada ihmiset tekemään?

 

12.2.2020_20.50.00.jpg

Koko työporukka ihaili Emilyä ja oli tullut toivotamaan hänet tervetulleksi takaisin. Mitä kaikkea voikaan tapahtua lyhyen ajan sisällä. Onneksi työtiimi arvosti Emilyn taitoja ja panosta, millä hän työtään teki.

 

12.2.2020_20.53.15.jpg

Emily oli pitkästä aikaa päässyt rakkaan työnsä pariin. Hän oli vanhentunut ja lihonut niin paljon, että hänen ikänsä peitely alkoi jo olla tuskaa.. Niimpä ohjaaja pyysi häntä keskustelemaan kanssaan.

- Rakas Emily. Olet tehnyt upeaa historiaa meidän kanssamme, mutta..

- Mutta, mitä?! Emily kiivastui.

- Sinun on aika tämän keikan jälkeen jäädä eläkkeelle. Kukaan ei pysty tekemään vartalolel ja naamallesi enää, mitään. Etkä ole enää soveltuva rooleihimme, ohjaaja sanoi suoraa katsoen Emilyä päästä varpaisiin.

 

12.2.2020_20.55.53.jpg

Viimeinen kohtaus oli Emilylle nöyryyttävä. Hän joutui esittämään naisrakkaus kohtauksen. Hän niin vihasi "kummajaisia", jotka olivat saman sukupuolen kanssa tai molemmista kiinnosutneita. Hän ei edes halunnut kuvitella, mitä kaikkea muuta oli tämän lisäksi. Hän teki roolinsa parhaan mukaan ja sai jäätävät bonukset.

Hän lähti kiihtyneenä paikalta. Hän oli aina sanonut, ettei ota tällaisia kohtauksia vastaan ja tämä jätettiin hänen viimeiseksi esityksekseen. Tästäkö kaikkien pitäisi hänet tulla muistamaan?!

 

***

 

Samaan aikaan Soliesilla.

19.3.2020_20.16.09.jpg19.3.2020_20.16.17.jpg

Samaan aikaan nuorisolla leiskui intohimo ja lempi pitkästä aikaa vällyjen välissä. Tämäkin kerta oli lähinnä Tarun "pakottamana". Faizal oli niin kiinni töissään, että perhe jäi.

 

***

 

 

14.3.2020_14.18.49.jpg

Emily oli töiden jälkeen saanut kutsun hyväntekeväisyys gaalaan ja pukeutunut sen mukaisesti. Hän oli aivan täpinöissään kuullessaan olevansa arvovieras. Hän pettyi, kuitenkin päästyään paikan päälle. Paikka oli kämänen keilahalli ja järjestäjä olikin hänen tyttärensä pään sekoittaja..

 

14.3.2020_14.19.53.jpg14.3.2020_14.20.01.jpg

Tapahtuma alkoi tanssilal ja drinkkien otolla. Samaan aikaan porukka taisteli Emilyn huomiosta. Hän oli melkoinen vetonaula hyväntekeväisyyteen. Siksi hänet oli pyydettykin tänne. Todellinen puoli, mitä fanit eivät nähneet oli, että Emily oli iljettävä ja hyvin kapea katseinen.

He jatkoivat, kuitenkin ottaen keilausturnauksen.

 

14.3.2020_14.23.20.jpg

Tämän jälkeen oli nimikirjoitusten ja kuvien jako. Tämähän kävi fanitapahtumasta.. :D

Britney juonsi iltaa samalla upeassa puvussaan. Lahjoituksia vain ropisi tilille. Mutta suurin osa lahjoituksista päätyi Emilyn taskuun...

 

14.3.2020_14.29.35.jpg

Ihmis parvet jatkoivat tunnista toiseen parveilua ja lahjoittamista Emilyn kunniaksi. Suurin osa meni Emilyn käteen ja Emilyn omaan kannustus pussiin. Täällä tehtiin hyväntekeväisyyttä lapsettomsuhoitojen ja adoptiopalveluiden eteen. Ihmiset tiesivät, että Emilyllä oli kokemusta.

 

14.3.2020_14.27.30.jpg14.3.2020_14.28.09.jpg

Emily katseli baaritiskiltä drinkit ojossa. Nuorta vaalea verikko. Hieman keimaillen tämä sai miehen lähestymään häntä. Mies oli todella kuuluisa koomikko ja naiset olivat koko illan yrittäneet valloittaa häntä. Emilyn ei tarvinnut, kuin räpsäyttää silmiään, vaikka ikää oli senkin edestä.

 

14.3.2020_14.33.18.jpg

Lentosuukot ja jutut vaihdettuaan Emily päätti jatkaa matkaa. Hän sai koomikolta tippiä ja myhäili tyytyväisenä sulloen rahat rintaliiveihinsä.

 

14.3.2020_14.37.48.jpg

Käytävällä häntä oli vastassa kaksi suurta fania. Emily käytti tilanteen hyväksi ja alkoi lämmittelemään uutta uhriaan.

 

14.3.2020_14.38.57.jpg

Aika kului ja rahaa tihkui kokoajan enemmän Emilyn povien väliin. Salamnopeasti Emiyl keksi uuden siirron. Hän kertoi nyyhkyatarinan työurastaan ja miehestään. Pian keskustelu päätyi Emilyn haluihin ja tarpeisiin, jota vaalea mies oli valmsi hoitamaan.

 

14.3.2020_14.42.11.jpg

Niimpä Emily päätyi herran kanssa sänkyyn, jonka nimestä ei ollut, mitään tietoa.. Emiyl oli pitkästä aikaa juonut, joten tämä ilta oli täydellinen lopputulos. Rahaa tilille pelastaakseen perheensä ja siinä ohella oman maineensa.

 

***

 

19.3.2020_19.49.42.jpg

Faizal oli mennyt töihin ja tuhahteli yksinänsä avatessaan puhelimensa viestejä. Hän odotti yhteyden ottoa uhkaajaltaan. Hän oli saanut tiedon äidiltään, että rahat olisivat kasassa. Elämä alkaisi helpottaa, kunhan yhteyden otto tulisi. Ehkä uhkaaja viivytteli tahallaan?

 

19.3.2020_19.56.33.jpg

Salaperäinen työnhakija oli otettu töihin. Hänestä oli ollut vain yhteystiedot. Faizal päätti luottaa intuitioonsa ja palkata tytön. Hänen nimensä oli Julia ja hän oli todella kaunis. Hän siivosi ja teki rohtoja lääkäreille ja lääkekaappiin myyntiin. Hän oli todella ahkera myös näiden ei niin hyvien työtehtävien parissa. Hän näytti itseasiassa aika hyvältä työasussaan. Faizal olikin lupautunut maksamaan tälle kursseja, jotta hänkin saisi oikeita hoitotöitä.

 

19.3.2020_19.56.27.jpg19.3.2020_19.56.40.jpg

Kokotalo tulvi kokoajan uusia potilaita. Kokoajan oli jokin uusi eläin ja vaiva sairaalalla. Ei siinä tämä tietäisi rahaa sairaalalle kunnostusta varten.. Johon olisi kyllä vielä pitkä matka. Mutta ainakin, saimme rakennettua uuden hoitohuoneen eläimille.

 

19.3.2020_20.13.10.jpg

Sairaala oli suljettu pitkän päivän jälkeen ja Faizal keitteli viimeisiä rohtojaan kaapin uumeniin. Suprise oli lähtenyt, mutta Julia vielä siivoili vähän.

 

19.3.2020_20.14.02.jpg

Ensimmäistä kertaa kaappi oli täynnä ja asiakkaita tulvi ihan vain ostamaan herkkuja ja kotihoito lääkkeitä lemmikeilleen. 

 

19.3.2020_20.09.08.jpg19.3.2020_20.09.04.jpg

- Oonko mä kerinny kehua sua tarpeeks tänään, Faizal hymyili viekkaasti Julialle.

- No oot sä aika paljon, Julia vaivaantui.

- Ostin sulle apri kurssia töiden jälkeen, kun niin kovasti toivoit hoito töitä. Ei siinä näytät hyvältä noissa hoitajan vaatteissa. Grr, Faizal päästi ja sai Julian punastumaan.

 

19.3.2020_20.09.33.jpg

- No älähän nyt, Julia sanoi keikistellen pomolleen.

- En tiiä, mistä tommosia enkeleitä satelee maahan. Mut veit just mun sydämen taivaisiin. Ja pelastit mun työpaikan. En voi, koskaan kyllin kiittää sua. Toivon, et tuut tekee nää meikän paska duunit useemminkin, kunnes oot valmis hoitotöihin.

 

19.3.2020_20.09.51.jpg

Faizal ojensi ruusun, jota Julia nuuhkaisi ja huokaisi onnessaan.

- Oi kiitos pomo. Tämä on ihana, Julia huokaisi. Hän rakasti kovasti ruusuja.

- Sano vain Faizal, Faizal sanoi ja iski silmää tytölle.

 

19.3.2020_20.10.18.jpg

Tunnit kuluivat, kuin siivillä ja kaksikko läheni toden teolla. Yhtäkkiä Faizal huomasi astuneensa Julian varpaille ja kurottautui suutelemaan tätä. Julia ei kerennyt edes reagoida kunnolla. Faizalista tuntui hyvältä ja samaan aikaan todella pahalta. Hän ajatteli, mitä tapahtuisi, jos Taru saisi tietää.. Nyt tai ei koskaan.

 

19.3.2020_20.11.28.jpg

Oli työromanssi avattu ja pihan puska sai pitkästä aikaa käyttöä.

 

Saas nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuu.. Tuleeko tästä pitkä romanssi? Saako Taru tietää? Mistä tämä nainen vain yhtäkkiä tuli? Onko hänellä puhtaat jauhot pussissa? Entä, miten pieni  Cassandra pärjää kaiken keskellä, kun isä on muutenkin niin vähän kotona? Eikä siinä vielä kaikki! Emiyllä on omat metkut mielessään, joita saamme varmasti nähdä lisää. Toivottavasti Emily pysyisi, kuitenkin lain tällä puolen!

 

 

~ Rakkaudella LadyShimer 

 

(28 kuvaa)