keskiviikko, 10. heinäkuu 2019

08: Perhe on tärkein

Tämä on tällainen väliosa, kuten seuraavakin tulee olemaan. Sitten pääsemme jatkamaan paremmin ja syvemmälle tarinaa, kunhan työrypeämäni loppuu. Tässä teille perhekeskeinen osa!

 

3.7.2019_22.53.07.jpg

Lemmenpäivän koristusta Emilyn tapaan! <3

 

6.7.2019_13.51.28.jpg

-  Hei! Pöytä kahdelle, Emily tokaisi itsevarmasti.

- Anteeksi rouva, mutta teitä on vain yksi ja me olemme suosittu ravintola, vastaanotto nainen tuhahti.

- Rouva?! Tiedättekö edes kuka olen? Olen Emily Solies neljän tähden julkkis. Tunnettu upeasta maineestani hyväntekijänä! Sitä paitsi mieheni lähti juuri etsimään vessaa, Emily vastasi epäröiden ja hieman vihaisesti.

- Anteeksi! Olen hyvin pahoillani rouva Solies. Tule näytän teidän pöytänne.

 

6.7.2019_13.54.05.jpg

Emily jäi yksin piirtelemään ravintola pöydän tablettiin kuluttaen aikaansa. Samalla hän oli tilannut päivän erikoiset heille.

 

6.7.2019_13.57.53.jpg

Vihdoin heillä oli aikaa vain toisilleen. He joivat viiniä ja söivät suosituimpia ruokia. Puhuivat romanttisia asioita niin, kuin ennen. Oli vain he. Ei lapsia.

 

6.7.2019_13.42.05.jpg

Myöhemmin kaksikko lähti Newcrestin yökerhoon. He tanssivat ja suutelivat yön pikkutunneillle asti. Tämä oli oikea lemmenpäivä!

 

6.7.2019_13.39.46.jpg6.7.2019_13.40.02.jpg

Pian Genji joutui, kuitenkin anelemaan huomiota ja väistymään taustalle fanijoukon rynniessä hänen ylitseen. Kaikki halusivat yhteiskuvia ja ihan vain kuvata upeaa Emilyä. Häntä haastateltiin useita kertoja Simlandian suosituimpaan jokapäiväis lehteen. Hän oli tehnyt useita lahjoituksia ja adoptoinut pienen tytön kaukaa Simlandian ulkopuolelta.

 

6.7.2019_13.43.02.jpg

Pariskunta pääsi parin tunnin kuluttua jatkamaan iltaansa. Loppu illasta tuli, kuitenkin lisää kuiskuttelevia faneja keskustan yökerhoon. Eikö, missään saisi olla rauhassa?

 

6.7.2019_13.45.15.jpg

Yön viimeiset drinksut ja kotiin nukkumaan rakkaan perheen luo.

 

6.7.2019_13.14.22.jpg

Emilyn valmistama hedelmäsalaatti maittoi kaikille loistavana aamupalana. Perheen pikku hurmuri oli jälleen aikaisin hereillä ja viihdyttämässä isäänsä. 

 

6.7.2019_13.15.32.jpg6.7.2019_14.34.05.jpg

Pian amaupalan jälkeen Fia asteli päättäväisin askelin isoveljensä Faizalin huoneeseen. Faizal leikki yksin nukkekodilla ja iloisesti yllättyneenä pyysi siskonsa mukaan leikkeihin. Faizalia kadutti, ettei hän aiemmin tehnyt parempaa tuttavuutta pikkusiskoonsa. Hän oli vasta alkanut ymmärtää, että myös adoptoitu sisko olisi hänelle paras mahdollinen pikkusisko. Ei perheen tarvitse olla biologista. Sen oli Genji osoittanut Faizalille koko tämän lapsuuden ajan.

 

6.7.2019_14.30.45.jpg

Vaikka Fia sanoi tai teki, mitä. Faizal tunsi syvää yhteen kuuluvuutta siskonsa kanssa. Ei hän tarvitse, mitään leikki ystäviä. Hänellä on nyt ja aina Fia.

 

6.7.2019_14.36.01.jpg

Fia muistutti välillä myös vanhempiaan olemassa olostaan.. Tässä perheessä vanhemmista kumpikaan ei, koskaan osannut suuttua. He vain siivosit ja puhuttelivat tiukasti töiden ohella. Vanhemmilla oli valitettavan vähän aikaa, joten sisaruksilla oli vain toisensa pääasiassa.

 

6.7.2019_14.41.16.jpg

Perheen äitiä oli ottanut Jannin kuolema ottanut koville. Janni oli auttanut hänet suurimpana fanina tänne asti..

 

6.7.2019_14.42.17.jpg

Faizal ei, koskaan kyseenalaistanut äitinsä tarpeita vaan ryntäsi antamaan suuren halin. Olihan hänen äitinsä tehnyt kaikkensa pojan eteen, jopa etsinyt heille isän, joka osaa rakastaa..

- Äiti älä itkea. Sinulla on vielä isi, minä ja Fia, Faizal sanoi lohduttavasti aj sai äitinsä pian hymyilemään.. edes vähän.

 

 

6.7.2019_13.13.13.jpg

Faizalista oli tullut pienessä hetkessä Fialle niin tärkeä, että tämä istui odottamassa huoneessa koulusta saapuvaa isoveljeään. Fia leikki päivät pitkät veljensä leluilla, jotta ei kokisi olevansa yksin. Isä teki kotona iana vain töitä eikä työhuoneeseen saanut mennä häiritsemään. Äitikin oli kokoajan töissä muualla.

 

6.7.2019_13.12.38.jpg

Jälleen kaikkensa antanut pyjama Genji oli tekemässä jotakin perheensä eteen. Hän tienasi hikihatussa kirjoituksillaan ja teki ruokaa lapsilleen. Aikaa perheellä ei riittävästi ollut, mutta tälle oli tultava muutosta ja pian!

 

6.7.2019_13.10.29.jpg

Isä oli ostanut tyttärelleen valtavan kissan henkiseksi turvaksi. Tätä kissaa (ja ehkä välillä jopa veljensä lohikäärmettä) Fia muisti halata surullisena ja lyödä vihaisena. 

 

6.7.2019_16.40.14.jpg

Jälleen hömelö perheen isämme kävi vaatteet päällä suihkussa. Tästä oli tullut hänelle jokin outo tapa stressin keskellä.

 

 

6.7.2019_16.32.13.jpg

Joskus Genji tarvitsi omaa aikaa ilman töitään ja tämä oli sitä hänelle terapeuttista. Ttvaroiden korjaaminen.

 

6.7.2019_16.31.14.jpg

Genji ja Emily vuorottelivat, joka ilta kumpi laittaa kumman nukkumaan iltaisin. Heille oli tärkeää edes nukkumaan mennessä rauhoittua yhdessä ja pitää rakastavat välit, jotta lapset kokisivat olonsa turvalliseksi. 

 

6.7.2019_16.10.15.jpg

Emilyllä oli oma erikoinen tapansa tulla muistetuksi.. Nytkin hän oli vähissä vaatteissa perhepuistossa..

 

6.7.2019_16.27.05.jpg6.7.2019_16.24.55.jpg

Fia oli iloinen lapsi ja aivan mielissään päästessään touhuamaan kodin ulkopuolelle ensimmäistä kertaa ja vieläpä hurjaan pallomereen! Pikkuisen hurmurimme ihana kikatus raikui pitkin puistoa saaden jokaisen kuulian hyvälle tuulelle.

 

6.7.2019_16.26.33.jpg

Oli sen kuuluisan "isä poika" hetken aikakin. Genji ja Faizal lähtivät yhdessä kiipeilemään puiston telineelle. Faizal näytti paljon upeita roikkumis temppuja ylpeänä oppimistaan. Hän oli ulospäinsuuntautuneena lapsena mahdollisimman vähän ilman seuraa..

 

6.7.2019_16.25.33.jpg

 Emily oli löytänyt puistosta pienen vessan, jossa  toimiensa jälkeen jäi ihailemaan ja vähän siistimään itseään. Hän oli jopa saanut vaatteet päällensä! Täällä hän päivitteli sometilaa piilossa perheensä pettymykselät. Hänellä oli puhelinpöpin omituisuus..

 

6.7.2019_16.22.59.jpg

 Isän käydessä katsomassa äidin kanssa pikku Fian leikkejä ja  Faizalin jäätyä yksin hän alkoi sotkemaan hienoa perhepuistoa. Hänen sisällä oli suurta vihaa. Hän halusi hyvän ja toimivan pereen, missä kaikilal oli kaikkea. Nyt vanhemmat hyvittelivät kaikkea tätä. Eikä Faizal edes tiennyt totuutta biologisesta isästään, koska ei löytänyt tätä mistään.

 

6.7.2019_16.24.25.jpg

Genji huomasi pojan puuhat ja haki hänelle siivousvälineet. Hän komensi tiukasti pojan siivoushommiin, joiden aikana hän mutisi paljonkin surullisen vihaisena.

 

6.7.2019_16.23.52.jpg

- Olen hyvin pettynyt sinuun Faizal Solies. Mitähän mieltä äitisikin tästä olisi?

- Hyvin huomattu. Äitini. Sinä et edes voi sada omia lapsia ja adoptoit tytön, jsota et osaa pitää huolta niin paljon, kuin tämä tarvitsisi. Miksi sinä edes kommennat minua?

- Suusuppuun poikaseni, Genji tokaisi tiukasti ja katsoi poikaansa vihaisesti päästä varpaisiin miettien perheensä laimin lyöntiä.

- SINÄ ET OLE EDES ISÄNI! MENE POIS ELÄMÄSTÄMME!

 

Kiitos, kun luit! <3

~ Rakkaudella LadyShimmer 

Kommentit

Ladataan...