17.6.2019_21.12.30.jpg

Keskiviikko osaan siis! Tästä eteenpäin tarina jatkuu yksi osa viikossa. Joskus kaksi, jos kerkiää. Työt, koulu ja perhe asiat painavat päälle. Tässä tällainen normaalimpi osa perheestä. Ei sitä nyt aina voi tapahtua! Ainakaan niin "paljon".. :)

 Uusilla rahoilla rakennettiin pikku puutarhaa kukkalautojen alle lasiterassin viereen.

 

15.6.2019_16.10.24.jpg

Genji oli alottanut sadonkorjuu juhlapäivän lukemalla romantiikka aiheista romaania ja analysoiden sen sisältöä. Hän oli, kuitenkin aivan lumoissaan miettiessään rakasta Emilyään.

 

16.6.2019_11.17.45.jpg

Samoihin aikoihin eli siis todella aikaisin aamulla.. Tämä perheen pikku ihme heräsi yöuniltan ja juuri noustessaan pelästyi huoneessaan patsastelevaa tonttua.

 

16.6.2019_11.21.49.jpg

- Isi isi katso! Faizal riemuitsi leikkiessään hirviöllä keittiössä. Hän oli kovin huomionhakuinen lapsi, joten aikaa parisuhteelle, omalle ajalle ja töille oli todella vähän.

- Vau Fazi. Oletpa sinä löytänyt tänään hienon ja pelottavan hirviön, Genji naurahti. Jokainen kerta, kun Faizal sanoi häntä isiksi oli se merkki onnistumisesta kasvatuksessa ja pienen perheen rakastamisessa vaikkei täysin oma ollutkaan. Sydän oli aivan pakahtua onnesta.

 

16.6.2019_11.29.39.jpg

Emily oli laittamassa poikaa syöttötuoliin, kun Genji alkoi kilistellä kelloa ja huudella:

- Arvoista talomme tontut! Tulkaa ja ottakaa valmistamaani juhla-ateriaa! Vain teille, jotta rakkautenne ja huolenpitonne jatkuu, Genji ulisi.

 

16.6.2019_11.45.43.jpg

Tonttujen lepytteli oli onnistunut Genjiltä hienosti, kunnes...

16.6.2019_11.45.58.jpg

Emily suututti kovin tontun, joka ei anteeksiantoa edes harkinnut vaan käräytti sähköiskulla naikkosta.

 

16.6.2019_11.43.33.jpg

Ei siinä sen kummempia sattunut, mutta pienen hetken Emilyn sydän jätti lyönnit välistä silkasta pelontunteesta. Niimpä oli aika jatkaa panostamista töihin. Genjikin oli saanut töitä Freelancerinä ja aloitteli ensimmäisiä klikkiotikoituja juttujansa. Tässä vaiheessa oli parasta olla kotona töissä ja vuorotella lapsenhoitoa.

 

16.6.2019_11.57.59.jpg

Perheelle oli kehittynyt hyvin tiivissuhde. Tälläkin hetkellä Faizal yritti äitinsä syliin ja halaili tätä, jotta äiti muistaisi olevansa rakas ja aina ykkönen.

 

16.6.2019_12.12.35.jpg16.6.2019_11.41.01.jpg

Seuraava päivä menikin hujauksessa ohi. Faizal oli opinnut hurjasti uusia taitoja "isänsä" kanssa. 

- Tuleeko äiti kotiin? Faizal kysyi silmät kyynelten täyttämänä ja kovan ikävän iskettyä. Koko päivä ilman äitiä oli rankkaa pojalle. Hän ei ollut tottunut tällaiseen yleensä äiti teki etätöitä ja simstagram sekä tube sisältöä.. kotona.

- Tottakai tulee. Äiti on tehnyt vain pitkää päivää. Koitappas nukkua muruseni, Genji huokaisi.

 

16.6.2019_11.37.08.jpg16.6.2019_11.25.31.jpg

Emily palasi jälleen kerran töihin ja Genji sai siivousvimman hoidettua pojan aamutoimet. Hän alkoi hinkata suurella innolla ja vaivalla koko taloa samalla, kun perheen ainokainen selaili tablettia ja oppi uusia asioita.

 

15.6.2019_16.12.08.jpg

- Rakkaani. Tiedän sinulla oli pitkä päivä töissä ja tämä on varmaan mielestäsi ihan kamala idea, mutta...

- Mutta mitä rakas? Minulla on todella hyvä päivä. Olen noussut jo kahden tähden kuuluisuuteen ja saanut ylennyksiä hurjaa vauhtia. Minulla on kaikki hyvin, joten voit kertoa. En pure... Ainakaan kovaa, Emily naurahti.

- Haluan meille yhteisen vauvan, Genji päräytti.

 

15.6.2019_16.12.20.jpg

Eikä tätä kauaa mietitty, kun lapsen teko puuhiin jo ryhdyttiin.

 

16.6.2019_12.16.19.jpg

Rahaa oli kertynyt jo jonkin verran, joten Genji päätti ostaa vuosipäivän kunniaksi streemauskopterin rakkaalleen, joka oli aivan onnesta soikeana. Hän alkoi heti opettelemaan tämän käyttöä.

 

16.6.2019_23.01.26.jpg16.6.2019_12.14.19.jpg

Kopteri Striimasi koko päivän heidän perhe arkeaan ja se oli seuraajille aivan liikaa. Pian pärähtikin jo 90 567 seuraajaan etappi rikki.

 

16.6.2019_22.57.58.jpg

Niimpä Emily luki pojalle onnellisena kirjan ennen nukkumaan menoa. Mutta tällä kertaa satuhetki oli pidempi ja se tapahtui vanhempien huoneessa. Sen jälkeen, kun lapsi oli nukkumassa kutsuttiin lastenhoitaja kylään ja lähdettiin romantiikka festareille viettämään treffejä pitkästä aikaa.

 

16.6.2019_23.06.20.jpg

- Gen.. Tämä kaikki on kiitos sinulle, että olet seissyt elämässäni ennen kuuluisuutta ja sen jälkeenkin. Et jättänyt minua, vaikka karkasin naimisiin huijarin kanssa ja jäin yksinhuoltajaksi. Olit ainoa, joka ei rankaissut minua. Nyt toivon, että tiedät. Olet kaikkemme ja meidän isi. Ehkä pian meillä on yhteinenkin lapsi. Ymmärrän kyllä, miksi haluat sen. Ei ole sama asia olla isä toisen lapselle.

- Voi rakas.... Genji huokaisi.

 

16.6.2019_23.06.58.jpg

- Se-se-se... Sehän on Emily Solies! Voi Emily olet minun suurin idolini. Olet kokenut paljon kamalaa ja kasvatat pientä poikaa. Ihailen sinua niin suuresti. Minullakin on perhe. Olemme naimisissa ja meillä on kaksi lasta... ja... ja... Nainen jatkoi paasaamistaan loputtomiin niin Emilystä tuntui. Pian hän ei jaksaisi peittää pettymystään.

- Oi kiitos! Ihana kuulla, että sisältöäni rakastetaan, ,Emily sanoi hymyillen ja antoi nimikirjoituksen sekä yhteiskuvan naiselle. Naisen kääntäessä selän lähtien iloisesti pois  Emily lyhistyi ja näytti pettymyksensä. Ei hän odottanut treffi-iltojenkin menevän mönkään kiljuvien fanien.. PERHEENÄITIEN takia.

 

 

 

16.6.2019_23.07.43.jpg

Pian Emily alkoi julistaa kuolematonta rakkauttaan ja laulaa serenadia rakkaalleen. Kaikki keskeytyi tyystin uuden fanin tupsahtamalla paikalle valokuvaamaan. Genji ei nauttinut tästä vaan lähti mutisten matkaan Emilyn kirjoitellen nimikirjoitustaan ja ottaen yhteiskuvaa.

 

17.6.2019_20.59.29.jpg

Emily raahautui penkille murjottamaan. Hän oli niin pettynyt tähän iltaan. Edes romantiikka ei päässyt valloilleen fanien häiriköinnin takia.

 

17.6.2019_21.00.22.jpg

Molemmilla oli partnerit vaihtuneet uusiin ja kovasti tämä nainen yrittikin Genjiä liehitellä tunnistaessa tämän Emilyn simstagramista. Sitä paitsi hän näki Emilyllä uuden partnerin. Kylläkin paljon nuoremman..

 

16.6.2019_12.23.53.jpg

Jonkin aikaa toivuttuaan rankasta päivästä ja epäonnistuneista treffeistään. Emily aneli anteeksi, jonka jälkeen Genji suostutteli Emilyn kävelylle takapihalle

 

- Jo ensi hetkestä, kun näin sinut tiesin sinun olevan elämäni rakkaus ja lapseni äiti, Lapsi ei ole vieläkään tullut, muta Faizal on minulle, kuin oma poika. En anna ikinä minkään tulla pienen perheemme v'liin, joten ole kiltti rakas Emily Solies ja suostu vaimokseni. Genji polvistui rakkaansa eteen ja ojensi sormustaan.

 

- Voi rakas Genji.. Tottakai tahdon, Emily huokaisi ja pujotti sormuksen sormeensa ihastellen sitä.

 

17.6.2019_21.04.52.jpg

Lastenhoitaja oli saanut kiintymyssuhteen todella vakaalle pohjalle pienokaisen kanssa, mutta heti silmän välttäessä oli keittiön kaapistot tyhjennetty..

 

17.6.2019_21.17.24.jpg

Onneksi ulkoilun voi suorittaa kylmällä lasiterassillakin.. Talvi oli tullut Simlandiaan ja Willow Creek oli jo lumen peitossa.

 

17.6.2019_21.15.31.jpg

- Rakas, vaikka testini näytti negatiivistä voimme yrittää aina uudelleen, kunnes hedelmöittymiseni lakkaa. Ei se varmastikkaan helppoa ole meille, mutta ei luovuteta.

Niimpä he yrittivat uudestaan ja uudestaan monia kertoja tuloksetta.

 

17.6.2019_21.29.19.jpg

Faizalista oli, kuitenkin tullut jo iso kiltti poika, josta sai olal ylpeä! Hän oli jo ennen kouluun menoa oppinut lukemaan, juoksemaan ja puhumaan useita lauseita. 

 

17.6.2019_21.25.28.jpg17.6.2019_21.32.54.jpg

- Ei muuta, kuin aamukahvit naamaan ja lunta luomaan, Genji huokaisi pettyneenä ja kävi töihin. Onneksi Faizal huomasi isin surun ja kiiruhti piristämään hellyttävän suloisella luonteellaan.

 

17.6.2019_21.38.10.jpg

Sillä aikaa paparazzit vainosivat Johannan ja Emilyn iltaa..

 

17.6.2019_21.20.37.jpg

Mikähän tämä Asu mahtaa olla näillä herroilla? Talvi on tullut.. Mutta järki ei.

 

17.6.2019_21.39.31.jpg

Johannakin taisi kyllästyä tähän ja siirtyi nukkumaan ravintolan sohvalle. Samalla Emily kirjoitti uutta nimikirjoitusta ja järjesteli fanitapahtumaa.

 

***

 

17.6.2019_22.12.40.jpg

- Voi Emily minä niin tiesin, että sinusta tulee vielä jotain suurta. Nyt olet jo hyvällä mallilla matkalla eteenpäin. Saisinko vielä nimikirjoituksen vanhuuden päivilläni, vaikka hylkäsit minut, Janni uteli.

- Tottakai rakas Janni. Ei en minä hylännyt minulla loppui vain aika kesken, kuten striimeistäni näkee, Emily huokaisi.

 

17.6.2019_22.14.57.jpg

- Kiitoksi kaikille faneilleni, jotka saavuitte tänään tänne sankoin joukoin tapaamaan minua. Olen koko illan vain teidän ja sen kunniaksi tilasin kalleimmat juotavat baarimikoltamme. Saisiko olla Liekkikola ja Emilyn eli minun seura? Emily puhui, kuin olisi suurikin julkkis, mutta niin hän tosiaan alkoi ollakin.. 100 000 seuraajaa joista vain ehkä 5% on tapahtumassa, sillä vain ensimmäiset 20 pääsi sisään.

 

17.6.2019_22.19.10.jpg17.6.2019_22.19.16.jpg

Loppu ilta menikin pariskunnan keilatessa.. Tai opetellessa ainakin keilaamaan.

 

17.6.2019_22.11.16.jpg

Emilyn keskittyessä muuhun Genji näki, jotain mitä toivoi ettei olisi enää, koskaan nähnyt. Hän tönäisi miehen syrjempään.

- Mitä sinä Willow Creekissä? Sinä häivyit ja jätit poikasi tänne. Nyt kehtaat palata takaisin.

- Ole sinä hiljaa, joka et tiedä, mistään mitään. Kuka edes olet?

- Emilyn mies uusi ja parempi. Olen myös Faizalin isä, kuten hän haluaa minua kutsua.

- Eikä halua! Hän ei vain tiedä totuutta ja sen tulen hänelle vielä kertomaan. Saastainen pikku perhe vain julkisuuden perässä. Tämän huutaessaan Hamza lähti raivoisasti Emilyä kohti Genjin estellessä. Emily kääntyi hämillään ympäri ja katsoi edessään seisovaa miestä silmiin.

 

17.6.2019_22.18.22.jpg

- Gen anna olla, Emily huokaisi.

- Olen tämän velkaa Hamzalle... Sitten he kävivät istumaan yhdessä muiden vieraiden lähdettyä.

- Kerro minulle, miksi poikani ei tiedä mistä tulee? Olen nykyään kuuluisa näyttelijä ellet, sitä sattunut tietämään. Koin myös ajan oikeaksi ja palasin. Markuskin on nyt tuossa vierellä managerinani. Sovimme asiat ja haluamme lapsen mukaan kuuluisuus taistoomme läpi.

- Ei käy päinsäkään! Annoin Faizalille nimen rakastaen sinua ja tajuten tullekseni petetyksi. Genji antoi pojallemme kaiken sen, mitä oma isänsä ei voinut julkisuus hulluutensa vuoksi, Emily tiuskaisi ja lähti kotiin.

 

Kiitos, kun luit! <3

~ Rakkaudella LadyShimmer